torstai 1. toukokuuta 2014

2. Mainetta, kunniaa ja pieniä kavioita...

Olipa sekin reissu ! 20.4. Suunnistettiin Partyminister N! -orin kanssa kohti Estevarsojen laatuarvostelutilaisuutta jännityksellä. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun meidän Party lähtee tuomareiden silmien alle näyttämään taitojansa.
Me Paulan kanssa pakattiin auto ja hevonen kyytiin, eikä Party edes matkalla jyskyttänyt kovin kovasti, vaikka pahoin pelkäsinkin ennen reissuun lähtemistä... Paikan päällä asia olikin sitten jo aivan eri luokkaa ja orin haluja ei pidätellyt mikään. Party ei osannut käyttäytyä ei sitten millään.
Saatiin kuitenkin esitettyä tämä villikko tuomareidenkin edessä miltei kunnialla (vaikka pääsihän se tietysti karkuunkin siinä välissä...), jonka jälkeen odottelimme perhoset masussa tuloksia. Hyvinhän se loppupeleissä kuitenkin sujui, sillä Party palkittiin EV II -palkinnolla ! Siinä vaiheessa olin kyllä Nuppulan ensimmäisestä kasvatista niin niin ylpeä, ettei mitään rajaa.

Mitäs muuta suurempaa meillä Nuppulassa onkaan tapahtunut ? No ainiin ! Syntyihän meille toki muutamat varsatkin tuossa aivan vähän aikaa sitten. Ferra oli varsonut karsinaansa 19.4. aamuyöllä maailman suloisimman varsan (joka muuten etsii kotia, vinkvink!) :

o/t. Ferrary N! / Ferrari Berlinetta N!
s. 19.4.2014
hannover
1 -polvinen
i. Beständig Gefühl ERJ II
e. Ferreira

Ja eipä mennyt aikaakaan, kun 26.4. Uni varsoi ehkä maailman ihanimman ponivarsan ongelmitta karsinaansa;

o/t. Just Unbearable Cocobee N! / Just Unremarkable Cocobunch N!
s. 26.4.2014
ratsuponi
1 -polvinen
i. Criminal Boy Toy 51 ERJ sij
e. Just Unthinkable 50 sij

Nuo kaksi kaunokkia etsivät nyt kuulkaas ennenkaikkea hyviä ja rakastavia koteja, joten mikäli et itse kaipaile omaa kisatykkiä tai pullaponia, niin vinkkaathan ystävällesi ;)

Mitään sen kummoisempaa ei Nuppulaan tällä kertaa kuulukaan, vappuleiristäkin selvitään pikkuhiljaa ja se starttasikin todella mainiosti rennolla fiiliksellä käyntiin. Tulevan kuukauden kirje ilmestyi foorumille, joten käyppäs kurkkaamassa se täältä, mikäli et ole jo kurkistanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti